Savitaipaleen seutu

Savitaipale – historiaa, lomailua, matkailua kesäasukkaan silmin

Savitaipale 1918

leave a comment »

Itku siinä isolta Lauriltakin pääsi, kun ne valitsivat vastoin kansan tahtoa Suomelle kuninkaan siinä voiton riemussa. (Eetu Hyrkkänen, Kauhun kevät, s. 26)

Lainasin Reiposen tilan kesäkahvilasta pari kirjaa lukemisiksi. Pelon päivät sisältää siviilien muisteluita vuoden 1918 Savitaipaleen tapahtumista, Kauhun kevät taas on koonnut sotatoimissa olleiden muisteluita, osin myös aiemmin julkaistuja tekstejä. Teokset ovat ilmestyneet 2009 ja 2010, mutta ne sisältävät varhaisempia muisteluita (useimmat muistelijat ovat kuolleet viimeistään 1980-luvulla) ja haastatteluja, joiden kieltä toimitus on hiukan muokannut. Mukana on myös joitakin aikalaistekstejä, mm. Evert Pöllän päiväkirjamuistiinpanot maalis-huhtikuulta 1918 – ne päättyvät hänen kaatumiseensa Savitaipaleen valtauksessa 23.4.1918 – sekä Onni Jäkälän päiväkirja 1917-1919, jossa on niin säämerkinnät kuin muutkin paikalliset kuulumiset:

Maanantaina tammikuun 21 p:nä 1918
Tytöt lopettivat villojen uudelleen raasimisen. Taavetista kuuluu kummia. Punakaartilaiset ja järjestyskaartilaiset siellä kahakoivat. Kuolleitakin on. Lukumäärää ei vielä tiedetä.
Vihdoinkin tuli pyryistä ja pakkasista loppu. Alkaa nimittäin suojata, +1 C.
(Onni Jäkälän päiväkirja, Pelon päivät, s. 129)

Koska tekstit on kirjoitettu monenlaisista näkökulmista ja koottu eri lähteistä, tyyli vaihtelee sopua hakevasta ymmärtämisestä lahtari- ja rosvokaarti-luonnehdintoihin. Tällaisina kirjat kuvastavat hyvin sitä, miten monin erilaisin tavoin sota koettiin ja muistettiin. Tietyt muistot ja menetykset ovat yhteisiä: Savitaipaleen kirkon ja pappilan tuhoa valtaustaisteluissa surraan tai muistellaan traagisena ja mieleenpainuvana tapahtumana, eikä ihme. Kirkon polttamisesta syy menee valkoisten tykkitulelle ja pappilan polttamisesta taas punaisille, siis ainakin näiden muisteluiden mukaan.

20170727_154655

Savitaipaleen kirkko tuhoutui kirkonkylän valtaustaisteluissa huhtikuun 1918 lopulla. Vasemmalla kuvassa näkyy kirkon ”kahtamoisuus”, jota on käsitelty aiemmissa bloggauksissa, esim. https://savitaipaleenseutu.wordpress.com/2014/05/23/savitaipalelaisia-kirkonrakentajia/

Muistitiedosta on aina syytä muistaa, että siinä äkkiä menevät yksityiskohdat sekaisin, vaikka muisteluissa voi hyvin välittyä tiettyjä tunnelmia ja myöhempiä kokemuksia. Kuten esimerkiksi Anne Heimo on tutkimuksissaan osoittanut, muistojen kertominen ja kokoaminen on ollut tärkeä tapa kertoa ja käsitellä menneisyyttä, varsinkin kun arkistoaineistot ovat usein olleet järjestämättä tai salaisiksi julistettuja (tai niitä ei ole säilynyt). Kertomuksista näkyy toki se, että nimet ja paikat ovat välillä menneet muisteluissa sekaisin, ja Nåhlströmistä on tullut Nordström tai jotain ihan muuta. Näitä ovat toimittajat korjanneet hakasulkeissa, kuten muistelussa ”Kun menin ulos, niin pappila oli täydessä tulessa, samoin Olkkola [Olkkola ei palanut]”.

”Minulla on syytä lisätä, että muistivirheet ovat mahdollisia”, totesi punaisten hyökkäysvaiheen kaoottisuutta kuvannut Hj. Tulander omassa osuudessaan (Kauhun kevät, s. 183). Ja kukin kuvaa tietenkin omaa näkökulmaansa: punaisten kenttäsairaalasta vastannut pohtii tauteja ja rohtoja, joita joutui hoitelemaan, kun taas valkoisiin kuulunut muistelee miten venematkalla laulettiin Jääkärin marssia, joka oli saatu käsinkirjoitettuna versiona miesten haltuun. Koulupojan päiväkirjassa käsitellään perin pohjin eri ryhmillä olleita asemerkkejä. Avustusjoukoissa ollut muisteli leivänmuruja syöneitä lapsia ja monien kertomuksissa välähtävät kärsivät eläimet, jotka joutuivat rintamalinjan, junan tai pommitusten uhreiksi.

Siviilimuisteluissa korostuu, että moni ei valinnut puoltaan ilman muuta vaan koetti lähinnä pysytellä pois tieltä. Paikalliset koettivat varoa ja vältellä joukkoja, piilottelivat viljaa ja ajoivat hevosia ja elintarvikkeita turvaan. Vaihtelevien näkökulmien ansiosta Savitaipaleen vuosi 1918 näyttäytyy monisärmäisenä. Sekä viholliset että omat aiheuttivat pettymyksiä ja vaaratilanteita, mutta antoivat myös turvakirjeitä ja apua.

Molemmilla puolilla oli vakaumuksen ihmisiä, jotka etsivät totuutta ja molemmilla niitä, jotka elivät sensaatiosta (Anna Kohonen, Kauhun kevät, s. 66)

Huhut ja paniikkireaktiot sekoittivat rivejä ja huoltoyrityksiä, ja sota jätti perintönään monille elinikäisiä kärsimyksiä. Yhdessä kokoelmat muistuttavatkin hyvin sodan koko kauheudesta ja seurausten lohduttomuudesta:

Siellä oli kuolleita ja taloja oli raunioina. Varastot savusivat ja antoivat hyvin kaamean vaikutuksen sodan tilanteesta. Komea kirkko oli palanut suureksi tuhkaläjäksi. Näytti, että koko maailma oli yhtä kuollutta. (Antti Karkia, Kauhun kevät, s. 229)

Pelon päivät. Siviilihenkilöiden aikalaismuistelmia Savitaipaleen rintamalta 1918. Toim. Pentti Pylkkö. Savitaipale 1918 -työryhmä, Savitaipale 2009.

Kauhun kevät. Sotaan osallistuneiden henkilöiden muistelmia Savitaipaleen rintamalta 1918. Toim. Pentti Pylkkö ja työryhmä. Savitaipale 1918 -työryhmä, Savitaipale 2010.

Written by anulah

heinäkuu 31, 2017 at 12:35 am

Torpparin tupa

leave a comment »

Nyt on mennyt pari ajastaikaa vähän vähemmillä lomailuilla ja Savitaipalepäivityksillä. Tänään pitkästä aikaa visiitillä Reiposen tilan myymälässä ja ennen kaikkea kesäkahvila Torpparin tuvassa. Sehän olikin varsinainen monitoimipaikka:

20170727_155142.jpg

Nimensä kahvila on saanut aiemmin siellä sijainneesta torpasta. Myynnissä oli mm. pehmistä  (hienoja nämä uudet lehtevät pehmiskoneet), tilatuotteita ja paikallisia käsitöitä.

20170727_153928

Lasten leikkipaikalla oli kirjaa, nukkekotia, parkkitaloa ja kaikkea muuta puuhaa leikki-ikäisille mökkiläisille (ei kuvassa), ja vieressä oli pieni historiasiipi  (kuvassa).

20170727_154557

Lisäksi oli kirpputori (maksut käteisellä), josta lähti mukaan kengät ja lelueläimiä.

20170727_155003

Kirjastosta taas lähti vihkolainaperiaatteella mukaan pari kevyttä kirjaa Savitaipaleen vuodesta 1918. (Historioitsija rentoutuu lomalla…)

20170727_161545

Reiposen tilan lihamyymälä ja Torpparin tupa, Elomäentie 256, Heituinlahti. Facebook: Reiposen tila / Torpparin tupa.

 

Written by anulah

heinäkuu 27, 2017 at 2:10 pm

Oravalan Matti ja Mecklenburgin Albrekt

leave a comment »

Blogilastu, joka käsittelee Valkealaa mutta on kuitenkin sommiteltu mukaan tähänkin blogiin, on aiemmin julkaistu Glossa ry:n blogissa os. http://www.glossa.fi/wp/?p=244

Elokuussa 2015 juhlittiin Oravalan kylässä, nykyisessä Kouvolassa (aiemmin Valkealaa) erään keskiaikaisen kiistan muistoa. Tarkkaan ottaen juhlan aiheena oli se, että vuonna 1365 setvitty kiista jätti jälkeensä ensimmäiset tiedot elämästä Oravalassa. Tuolloin kuningas Albrekt antoi Turussa kirjeen, jossa hän määräsi, että Mattis aff Orewall saisi takaisin kaiken omaisuuden, jota miehet niin Hämeestä kuin Lappeesta olivat koettaneet häneltä viedä.

Oravalan Mattia käsittelevä kirje on säilynyt 1770-luvun kopiona, joten monet siinä mainitut nimet ja sanat ovat epäselviä (luettelossa on tulkittu olleen sellaiset nimet kuin Olle af Paijpene, Pæther Molon, Olle Annapelte, Olle aff Heihialom, Påwell af Hetseerm ok twe hanss søner, Olle Syntiæson, Pawell Lenuze, Olli Willikæ ok Pawell Lanekæs). Kärhämä on liitetty erämaiden asuttamiseen: on arveltu että Matti on lähtenyt kruunun tavoitteiden mukaisesti asuttamaan seutua, joka ennen oli toisten laillista eräaluetta, ja että eränkävijät ovat vieneet häneltä hänen raivaamiaan maita. Toisaalta, kun kävin läpi asiakirjaa, sain vaikutelman, että kyse on voinut olla myös irtaimesta omaisuudesta, esimerkiksi Matin omasta eräsaaliista tai kauppatavaroista.

Matti on saanut oikeudet takaavan kirjeen helmikuussa 1365 Albrekt Mecklenburgilaiselta, joka piiritti tuolloin Turun linnaa koettaen vakiinnuttaa asemansa ristiriitojen repimässä valtakunnassa. Mieleen tulee kysymys, oliko Oravalan Matin kärhämässä myös yhteyksiä laajempaan valtakunnassa käytyyn valtataisteluun. Viipurin linnaläänin hallinto antoi tukensa Albrektille; oliko Matilla ehkä jotain henkilökohtaisia yhteyksiä tähän hallintoon ja oliko hän sitä kautta saanut apua asiansa viemisessä ”kuninkaisiin”?

Korostan, että yllä esittämäni pohdinnat ovat nimenomaan pohdintoja ja ehkä-sanat hyvin painokkaita. Oravalan Matin tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten paljon kysymyksiä ja tulkintamahdollisuuksia yhden asiakirjan tarkastelu avaa. Paljon jää myös vastaamatta, mutta pohdittavaa ja paikallishistoriallista juhlittavaa Matin tapaus tarjoaa vielä pitkiksi ajoiksi.

Asiakirjan teksti on luettavissa Diplomatarium Fennicumissa – olen kiinnostunut kuulemaan, jos löydätte huomautettavaa ylläesitetystä tulkinnasta! Aihetta on käsitelty mm. Valkealan paikallishistorioissa sekä Seija Nurmen kirjoittamassa Oravalan kyläkirjassa ja Ragnar Rosénin artikkelissa, joka ilmestyi Historiallinen arkisto XXXV:ssä.

Kirjoittaja on Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti, joka esitelmöi Oravalan Matista tämän 650-vuotisjuhlatilaisuudessa Oravalan koululla elokuussa 2015.

Written by anulah

heinäkuu 26, 2016 at 7:20 pm

Yksi Kahtamoinen

leave a comment »

Aiemmissa bloggauksissa olen maininnut Savitaipaleen koulukunnan kirkkorakennukset, ns. kahtamoiset. Lomamatkalla tie kulki yhden jäljelläolevan kahtamoisen, Puumalan kirkon ohi.

020720143747

Written by anulah

heinäkuu 11, 2014 at 9:40 pm

Kategoria(t): Historia, Kulttuuri

Fort Järvitaipale, Järvitaipaleen linnoitus

leave a comment »

The Fort of Järvitaipale, situated in Savitaipale, is located in South Karelia, on the very old road from Lappeenranta to Mikkeli. (See https://fortforum.org/page/jarvitaipale.html) It was built in 1791, when the area was under Russian rule, under the command of General Alexander Suvorov, as part of the new defence system for St. Petersburg. For more information about castles and forts in Finland and Russia, please visit Fortforum at https://fortforum.org/

Suomen ja Venäjän linnoja ja linnoituksia esittelevällä Fortforum-verkkosivustolla on mukana myös Järvitaipaleen linnoitus (https://fortforum.org/page/jarvitaipale.html). Uusi sivusto palvelee matkailijoita ja historiasta kiinnostuneita. Sivustolla esitellään molempien maiden linnoituskohteita ja kerrotaan niiden historiasta ja matkailupalveluista. Sivusto on julkaistu suomeksi, venäjäksi ja englanniksi. Järvitaipaleen osuus on pieni, mutta mukana on kartta ja hyvä ilmakuva, ja sivustokokonaisuudesta käy selväksi myös linnoituksen asema suhteessa muihin vastaaviin puolustusrakennelmiin.

Savitaipalelaisia kirkonrakentajia

leave a comment »

Aina ei aavista, missä yhteyksissä Savitaipale voi tulla vastaan. Tällä kertaa luin Taidehistoriallista aikakauskirjaa Tahitia, ja eikös siellä numerossa 1/2014 komeillut pitkä artikkeli, jossa arvoituksellinen otsikko ”Savitaipaleen koulukunnan kahtamoiset” (http://tahiti.fi/01-2014/tieteelliset-artikkelit/savitaipaleen-koulukunnan-kahtamoiset/). Kyseessä ovat siis tietynmalliset kirkot, joiden rakenteelle etsin hetken aikaa selitystä wikipediasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kahtamoinen).

Kahtamoisten esikuvia löytyy Ruotsin puolelta, ja 1700-1800 -lukujen vaihteessa tällaisten kirkkojen rakentajina, ns. kansanrakentajina, kunnostautuivat savitaipalelaiset rakentajat. Artikkelin kirjoittaja, taidehistorian professori emerita Eeva Maija Viljo, on selvittänyt artikkelissaan sekä kirkon rakenteita että jonkin verran myös kansanrakentajien, Juhana ja Matti Salosen sekä näiden naapurin, Taavetti Rahikaisen henkilöhistoriaa. Heidän kotikylänsä, Rahikkala, onkin jo aiemmin mainittu tässä blogissa eteläsuomalaisena perinnemaisemana (https://savitaipaleenseutu.wordpress.com/2011/12/31/rahikkalan-kyla-etelasuomalaista-perinnemaisemaa/)

Tutkimustyötä vaikeuttaa se, että Savitaipaleen kirkonarkistot ovat tuhoutuneet tulipalossa.  Professori Viljo on kuitenkin löytänyt uutta tietoa Juhana Salosesta sekä kahtamoiskirkkojen rakennushistoriasta. Artikkelin kuvat ja valokuvat näyttävät, että kahtamoiset ovat olleet aikanaan varsin vaikuttavia ja massiivisia rakennuksia.

”Seutu erittäin luonnonihanaa”

leave a comment »

Kesän korvalla, pyöräretkien odotuksessa, voi vilkaista, mitä ”Suomen syklistiliitto” ohjeisti vuonna 1900 kirjassaan Polkupyörämatkoja SuomessaKirjassa on kuvattu Suomen tärkeimmät maantiet pyöräilijän näkökulmasta ja jaettu tieosuudet sopivan mittaisiin osiin.

Savitaipale mainitaan muun muassa Lappeenranta-Mikkeli -tien varren etappina. Esittelytekstin kysymysmerkistä päätellen kirjoittaja ei ollut majoitusmahdollisuuksista aivan varma.

”Tie hyvää, kovaa, etupäässä metsäistä kangasta, joku mökki tien vieressä, joku mökki näkyy tielle. Savitaipaleen kirkon seutu erittäin luonnonihanaa. Hakamäki lähellä kirkkoa, kaunis näköala. Savilahdessa (4,5 km) laivalaituri. Majatalo?”

Taavetti-Savitaipale -reitti arvioidaan hiukan haastavammaksi:

”40 km. Tie hyvää, kovaa, mutta mäkistä, muutamia suuria mäkiä. Monolan majatalo puolivälissä. Monolasta 6-10 km hyvin mäkistä. Ympäristö vuoroon asuttua, viljeltyä, vuoroon metsäistä. Kauniita järven lahtia pistää tielle (Kivijärvi).” (s. 49)

Ja Savitaipale-Tuohikotti -reitti kuulostaa varsin tunnistettavalta myös 2010-luvun näkökulmasta:

”40 km. Tie aivan erinomaista, tasaista, alussa joku mäki. Loppumatka aivan asumatonta kangasta. Majatalo kylässä siisti.” (s. 50)

Oppaasta on kirjoitettu myös aiemmin toisaalla.