Savitaipaleen seutu

Just another WordPress.com site

Posts Tagged ‘Uukuniemeläisyys

Orpojen äiti Savitaipaleella

leave a comment »

Savitaipale-katsauksissa on ollut jonkin aikaa taukoa, mutta nyt on taas tullut vastaan jotain pientä ja jotain isompaa. Ensin pieni Savitaipale-episodi.

Hyllyyn on jotain kautta päätynyt Erkki Lemisen kirja Orpojen äiti – Aura Latvuksen päiväkirjasta koostettu teos (julkaissut Parikanniemisäätiö, 4. painos 1975). Aura Latvus, omaa sukua Hoikka, perehtyi noin sata vuotta sitten minulle ennen tuntemattoman uukuniemeläisyyteen (http://fi.wikipedia.org/wiki/Uukuniemel%C3%A4isyys), hylkäsi aiemman elämänsä ja toimi orpokodin johtajattarena ja myöhemmin kansanopiston johtajattarena. Toiminnan perinteitä jatkaa nykyään Parikanniemisäätiö.

Päiväkirjaotteet ovat kiintoisaa luettavaa – ja usein riipaisevaakin, koska siellä täällä on mainintoja urheista orvoista ja hylätyistä lapsista, jotka orpokodin hoivassakin saivat nähdä nälkää ja jotka toisinaan pääsivät orpokotiin vain saadakseen hiukan hellemmässä hoivassa viettää viimeiset hetkensä ennen keuhkotautiin tai muuhun sairauteen menehtymistään. Päiväkirjasta käy myös ilmi, että kodin asukkaat olivat usein vain muutaman aterian päässä nälkiintymisestä, mutta useimmiten aina jostain onnistuttiin saamaan ravintoa lapsille ja muille asukkaille.

Savitaipaleeseen Aura Latvan vaiheet liittyvät vain aivan sattumoisin, mutta siteerattakoon tähän kuitenkin:

Jo keväällä 1946 sai Aura-täti lähtömerkin. Hän oli linja-autossa matkalla, kun ankara sydänkohtaus Savitaipaleen kirkon kohdalla katkaisi matkan. Lääkäri ja seurakuntasisar saivat tehdä kaikkensa häntä auttaessaan. Oli Jumalan johdatusta, että Savitaipaleen silloinen seurakuntasisar Helvi Suikki (Arekallio) oli Aura-tädin entisiä oppilaita. Nyt voi oppilas hoitaa opettajaansa kahden viikon ajan, sillä Aura-tädin piti olla tuo aika aivan hiljaa paikoillaan. Taudin ote hellitti kuitenkin sillä kertaa ja Aura-täti pääsi vielä omaistensa luokse Aitooseen. Saipa hän vielä syksyllä alkaa opistotyönkin, mutta voimat eivät sitten enää riittäneetkään pitemmälle. Sadonkorjaajan askeleet kuuluivat jo puutarhan käytävällä. (s. 254)

Ja päiväkirjassaan itse kirjoittaa Aura:

22.5.1946 Lemi.
– On keskiyö. Kirjoitan sängyssä ja olen sellaisessa tilassa, että epäilen, näenkö aamua. Sydän lyö haljetakseen. Näin kuumeettomana se on pahaenteistä, kun tietää, mitä seuraa sen rauettua. Savitaipaleella sen keväällä koin. Kuoleman porteilla kävin. Siellä olivat sairaanhoitajat ja lääkäri selvittämässä, mutta täällä ei ole ketään. Kukaan ei tule ennen huomista puolta päivää sisälle pyrkimään.
Isä, sinä aloit hyvän työn minussa, älä jätä kesken! Yhtä ainoata vain sinulta anon: armahdusta.

 

 

Written by anulah

Touko 15, 2013 at 3:42 pm