Savitaipaleen seutu

Just another WordPress.com site

Posts Tagged ‘D. E. D. Europaeus

Europaeus, tieteen ystävä

leave a comment »

Savitaipaleessa aj’on viipyä’ pari viikkoa, sillä kirjoittamista on, ja tahtoisin erästä vuoren luolaakin tarkemmin tutkia’; ehkä sen pohjasta ravan pois kaivettua, siitä ilmautuisi vielä vanha Lappalaisien asumapaikka.

D. E. D. Europaeus (1820-1884) oli innokas runonkerääjä, kielentutkija, muinaistieteilijä sekä toimittaja. Hänen akateeminen koulutuksensa jäi hiukan vajaaksi, joten hänen intohimoinen tutkimustyönsä tuotti osin epätasaisia tuloksia. Hattua on kuitenkin nostettava tarmolle, jolla hän perehtyi ja otti kantaa niin runojen keruuseen kuin rauhanaatteeseenkin, mutta herätti myös epäilyksiä demokraattisine ajatuksineen. Kansojen veljeyttä koskevien pohdintojensa vuoksi hän sai pilkkanimen ”Indo-Europaeus-Afrikanus”. Venäjän Keisarillinen maantieteellinen seura myönsi hänelle hopeamitalin vuonna 1879, mutta pysyvää toimeentuloa Savitaipaleen idealistiselle oppineelle ei löytynyt.

Lopulta Europaeus menehtyi Pietarissa köyhäinsairaalassa, kun äitinsä kuoltua luopui Savitaipaleen kodistaan:

Äitini nukahti toissa päivänä vasikkata navettaan ajaessansa nurmikolle viimeiseen unehensa. Ylihuomena tulee hän pantavaksi leposiahansa. Minä mietin kuitenkin jääväni pari kuukautta kotiin. Sitte tulee varmaankin huoneet sekä liialliset tavarat myötäväksi vapaaehtoisessa korkokaupassa, jonka jälkeen sitte en enään asune Savitaipaleessa.

Europaeuksen kotiseutukiinnostus ja tieteenharrastus saivat joskus piirteitä, jotka nykylukijaa voivat hiukan hätkähdyttää – esimerkiksi kun hän ajan kallotutkimuksen innostamana lähetti paikallisia kalloja Helsinkiin tutkittaviksi. Eri seutujen asukkaiden kalloja keräiltiin 1800-luvulla museoihin, koska niistä arveltiin löytyvän kiinnostavia heimo- ja rotupiirteitä.

Ensi kulkevalla höyrylaivalla Unionilla saat 4 kappaletta Savitaipaleen asukkaiden pääkalloa Tohtorille Luntlahlille. Sano’ asukkaiden siellä olevan Savolaista sukua, mutta Hämäläisien ja Wiipurin läänin eri nimettömän kansan raj’oilla asuvan. 15 kop. hop. maksavan suomalaisen kirjan annoin palkastansa haudankaivajalle, joka lupaa hankkia’ vielä muitakin pääkalloja, kuin vaan saisi kulkemaan Helsinkiin, josta minä kyllä pidän huolta.

Europaeus toivoi, että kalloanalyysi auttaisi selvittämään suomalaisten alkuperän. Hän seuraili tässäkin harrastuksessaan sinänsä aikakauden yleisiä tutkimussuuntauksia.

Kirjeistä käy ilmi, että matkalaiselämää viettävän Europaeuksen oli välillä vaikea pitää mukanaan teoksia, joita hän tarvitsi – jotkut jäivät matkan varrelle. Tarmokkaasta työinnosta kertoo kuitenkin esimerkiksi tämä kirjeote 1840-luvulta:

Ole’ hyvä ja lähetä’ minulle yksi Renvalli, Kollanin kielioppini, joka pitäisi olla’ siellä ja kukaties muitakin kirjoja, mitä nä’et tarvitsevani. Jos tilaisuutta olisi, niin lähettäisit sen kanssa vaikka Lappeenrantaan, jossa saisi jättää’ koulun opettajalle Mennanderille, josta minä ne kohta taidan saada’. Myöskin saisi ja ehkä sopivamminkin jättää’ kirjat Kiurulan taikka Kaipiaisiin kestikiivariin, jos Savitaipaleen miehiä niissä on hollissa. Pietariin matkustavaiset reisuavat tavallisesti sitä tietä Lappeenrannan ja Davidin ”kaupungin” kautta, joka tie tulee oikeiden rantakaupunkien sivuuttamalla huokeammaksi.

Täällä kotona olen nyt koko vuoden työssä käsin. Lotta siskoltani terveisiä seuraa tässä sisässä. Kirjoita’, missä Lönnrot on. Viron Seuralta sain kirjauksen: ei ole’ heillä voimia saada’ runon kerääjiä Inkeriin, mutta paikalliset kerääjät Virossa ovat ko’onneet 1,500 Viron runoa, jotka ruvetaan juuri nyt painamaan saksalaisen käännöksen kanssa. Satujakin toimittaa Fählman ehtimiseen. Joukko kasvujen nimiä oli minulla Lönnrotilta mu’assani, mutta et nyt ehtinytkään sitä nähdä’. Onnea tälle vuodelle.

Samaa kuvastaa tämä kirje Lönnrotille vuodelta 1850:

Koska minä Meurmanin Ruotsalais-Venäläisen ja Fresen Ruotsalais-Saksalaisen sanakirjan kanssa olen ruvennut Seuran sanakirjaa sana sanalta vertomaan ja siihen näkyy tarvittavan kuukausia aikaa, niin ilmoitin viimeis kokouksessa tahtovani lähteä kotiin sanakirjaa kirjoittamaan, jonne lähdenki nyt näinä päivinä. Jos siis tahdot lähettää mitä muuta sanavaraa entisten lisäksi, niin olisi se lähetettävä Savitaipaleesen Lappeenrannan kautta, jos ei sopine vapaassa postissa lähettää ainoastansa tänne ja täältä sitte Seuran vapaassa postissa Savitaipaleesen.

D. E. D. Europaeuksen kirjeitä ja matkakertomuksia (http://www.gutenberg.org/files/37077/37077-0.txt) on nyttemmin julkaistu project Gutenbergin sivuilla, joista ylläolevat otteetkin on poimittu.

Europaeuksen kotimuseo Savitaipaleella on vielä tutustumatta – vai olisinko joskus parikymmentä vuotta takaperin siellä piipahtanut? Katsotaan, jos tänä vuonna sattuisin onnekkaasti paikalle sen aukiollessa.

Europaeuksesta lisää esimerkiksi Suomen Kansallisbiografiassa, jossa on julkaistu Senni Timosen kirjoittama pienoiselämäkerta: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4434/

Written by anulah

kesäkuu 15, 2013 at 4:25 pm

Homo Europaeus – Äyräpään hemmo

leave a comment »

(Julkaistu aiemmin v. 2009 blogissa Vita Historica, julkaistu myös uudessa seutukuntablogissa tekstin Savitaipale-yhteyksien takia.)

The blogger has been reading some stuff about the more or less utopian projects for European unity. Having experienced some projects funded and meticulously administered by the European Union, she is not too optimistic about the creative prospects, although some good practices may emerge in a long run. Nevertheless, it is interesting to read optimistically skeptical and skeptically optimistic texts as published in Uusi Atlantis. Puheenvuoroja Euroopan utopioista ja dystopioista (New Atlantis. Comments on European utopias and dystopias, ed. Ville Hytönen & Pauli Rautiainen). The diversity of Europe is reflected on the pages of the book as well as on the pages of a new magazine, L’Européen, commented in this entry. Some attention is also paid to the multiple meanings of Homo Europaeus – that can also be associated with the Finnish family name Europaeus, ”a person from Äyräpää”.

Oletan, etteivät Savitaipaleen poika D. E. D. Europaeus (museonsa täällä) tai sukunsa osanneet aikoinaan ennakoida, että heidän äyräpääläisyyteen viittaava nimensä saisi uuden sävyn linkittyessään eurooppalaisen ihmisen, homo Europaeuksen, olemukseen tai mahdolliseen tulemiseen. Eurooppalaista ihmistä (ilman Äyräpään-yhteyksiä) sekä hänen maanosaansa tarkastellaan muun muassa Savukeitaan julkaisemassa kirjasessa Uusi Atlantis – Puheenvuoroja Euroopan utopioista ja dystopioista, joka on myös ladattavissa ilmaiseksi sähköisenä versiona.

Euroopan hämmentävä moninaisuus ja sekalaisuus tulee esiin myös Uuden Atlantiksen sivuilla. Kirjoittajat ottavat monessa kohtaa vauhtia Euroopan määritelmiin Euroopan ulkopuolelta – luvalla sanoen välillä tuntuu siltä, että Eurooppa on joillekin artikkeleille sangen löyhä lähtökohta, jonka kautta siirrytään kommentoimaan kirjoittajalle läheisempiä teemoja, esimerkiksi kurdien tai suomen sukulaiskielien asemaa. Vaikka nämä aiheet ovat varmasti tärkeitä, kokonaisvaikutelmaksi jää, että kirjaan on päätynyt pari turhan hajanaista Ceterum censeo -artikkelia, jotka välittävät kirjoittajan syvän huolen mutta eivät täysin tempaise lukijaa puolelleen.

Yhdysvallat kummittelee tietenkin vertailuissa mukana, ihailtuna ja vihailtuna. Artikkeleissa näkyy sekä ylimielisyyttä (Euroopan kulttuuri vs. USA:n kaupallisuus) että haikeutta (”Yhdysvallat on menestystarina, suurempi kuin mitä EU voi koskaan olla”) ja lisäksi vielä pelkoa, kun historiaa rinnastetaan nykyiseen. Nähdäänkö Yhdysvaltojen sisällissodan kaltainen painajainen Euroopassa, vai ovatko tähän mennessä käydyt maailmansodat tehneet tehtävänsä ja vältetäänkö uudet veriset episodit, jos sisällissotaa sellaiseksi paranee kutsua?

Ainakin mitä omaan alaani eli tieteeseen tulee, tuntuu joskus siltä, että Yhdysvaltoihin verrattuna Euroopan tiederahoitus on tuomittu kompuroimaan liialliseen jähmeyteen: ”Me haluamme saman innovatiivisuuden kuin USA:ssa, mutta byrokratian keinoin.” Toki voi olla, että oma käsitykseni USA:n korkeakoulupolitiikasta on skeptisyydessäänkin liian valoisa.

(Aiheesta aiemmin: Anu Lahtinen, ”Unelma eurooppalaisesta historioitsijayhteisöstä – substanssi ja instituutio?”, Ennen ja nyt 1/2007, Juha Merilän bloggaus ”Miten saamme luovia tutkimusympäristöjä?” sekä Pertti Alasuutarin ”Yliopistot eivät ole innovaatiotehtaita”)

Euroopan nykytilan ja tulevaisuuden epämääräisyyttä heijastaa se, että paradoksaalisesti toiset artikkelit toteavat Europpan liian hajanaiseksi olemaan yhteisesti juuri mitään mieltä tai herättämään yhteistuntoa (”Kuka eläisi Brysselin puolesta?”). Samoin lausutaan perusteltujakin epäilyksiä, että ”Euroopan unioni ei pääsisi omaksi jäsenekseen, koska se ei ole tarpeeksi demokraattinen”. Toiset kirjoittajat taas näyttävät olettavan Euroopan suhteellisen demokraattiseksi ja yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jota he vaativat ottamaan kantaa esimerkiksi muiden maiden ihmisoikeuskysymyksiin ja demokratiakehitykseen.

Kiinnostavaa kyllä, kirjassa huomioidaan merkittävänä rajana Rooman valtakunnan pohjoisraja ja esitetään, että sen mukainen pohjois-etelä -jako on itä-länsi -jakoa syvempi. Mielestäni voisi ajatella, että Itä- ja Länsi-Rooman jako ja sitä myötäillyt kirkollinen juopa vuodesta 1054 loisivat kyllä melko pitkää jatkumoa myös itä-länsi -vastakkainasetteluille (joita en sinänsä pidä väistämättöminä tai ehdottoman jyrkkinä).

Jos Uusi Atlantis on melkoinen osoitus eurooppalaisuuden pohdinnan moninaisuudesta ja hajanaisuudesta, samaa piirrettä on uudessa ranskankielisessä lehdessä L’Européen, jonka numero 2 (kesä-elo 2009) tarttui hihaan jostain helsinkiläisestä lehtikioskista. L’Européen pyrkii omalla tavallaan ottamaan haltuunsa eurooppalaisuutta. Artikkeleissa pyritään käsittelemään ja kartoittamaan uutisia ja ilmiöitä pitkin poikin Eurooppaa – oli kyse sitten maakohtaisista maantienopeuksista, ekologisista ratkaisuista tai pittoreskista arkkitehtuurista.

Oli sinänsä ihailtavaa, että lehdessä oikeasti kuljettiin pitkin poikin maanosaa; kun katettavana on niin monenlaisia kulttuureja ja käytäntöjä, mukaan mahtui toki yksinkertaistuksiakin – esimerkiksi jutussa, jossa Suomen taajamanopeuden raportoitiin olevan 30 km/h. Viimeksi kun tarkistin, 50-40km/h oli sentään aika hallitseva. Mutta mitäpä pienistä.

Kaikkea tätä erilaisuuden moninaisuutta ja josjonkinmoisuutta pengottuani mieltäni jäi edelleen kalvamaan pohdinta Uuden Atlantiksen sivuilta:

Kun EU-eurooppalaisuutta luodaan ylhäältä alas ja poliittisen rakenteen tueksi, projektista kalskahtaa pahasti epäaitous. Yhdysvallat perustuu vapauden idealle … Mikä on Euroopan idea?

L’Européen, leuropeen-web.eu
Uusi Atlantis. Puheenvuoroja Euroopan utopioista ja dystopioista
.
Toim. Ville Hytönen ja Pauli (Rautiainen). Savukeidas, Turku 2008.

Written by anulah

kesäkuu 25, 2011 at 8:03 pm